Tuntuu että nyt koko ajan tapahtuu kaikkea mistä pitäisi muistaa tännekkin kirjoitella..kauheasti siis kissa aiheista hässäkkää jonka pääkapellimestarina  on toiminut viimeiset viikot pikku Ulpuliini.

Yritetään jonkinmoista aikajanaa siis luoda. Toissa viikolla sain kuumeisesti odotetun tekstiviestin Hiutaleen kissalasta: Beigetäplikkään Terttu Telperionin nisät olivat alkaneet punoittamaan ja muutenkin merkit olivat sen suuntaisia että meille "implantti lupa" irtosi.

Tertun odotusta voi seurata vaikkapa Hiutaleen omilta FB-sivuilta. Tertun laskettu aika on 22.4.2012.

Junolle siis piti varata aika kemialliseen kastraatioon, samalla reissulla Juno ja Paavo pääsisivät ensimmäiseen hampaidenpuhdistukseenkin. Soitin neljälle maantieteellisesti lähimmälle eläinlääkäriasemalle ja pakettihintojen vaihtelu yllätti suuresti. Halvimmillaan 2x hampaat+implantti olisi ollut hieman päälle 300€, kalleimmillaan 420€! Valitsin diplomaattisesti hintahaitarin keskipäästä ja loppusumma kassalla olikin lopulta 353,80 (tosin tähän kuului kissakolmikolle Milbemax- matokuuri).

Paavon osalta kaikki oli mennyt hyvin. Paino oli laskenut entisestään ja oli nyt "vain" 5,6kg elikkä viime syyskuusta painoa oli tippunut vielä 300g.
Juno oli tiputtanut painoa myös tuon samaisen 300g (nyt siis 4,9kg) mutta muuten kaikki ei ollutkaan mennyt yhtä mainosti kuin Paavolla.

Junolla oli alkanut nukutuksen loppupuolella sieraimista valumaan hieman nestettä ja todettu että hengitys oli mennyt hieman vaikeaksi. Tästä oli selvitty nesteenpoistolääkityksellä sekä antibioottipiikillä. Kotiin lähtiessämme hengitys ja muut elintoiminnot olivat jo täysin normaalit. Mukaan sain kuitenkin kaksi pientä palaa nesteenpoistolääkettä jotka annostelin Junon ruokaan kahtena seuraavanä päivänä. Syytä moiselle nesteenkeräykselle ei oikein tiedetä. Eläinlääkärin mukaan jotkut kissat vain reagoivat noin nukutukseen ja seuraava kerta voi olla täysin oireeton.

Hampaat ovat nyt kuitenkin puhtaat, ja Junolla on pikkuruinen implantti mahassa. Kauhulla odotan milloin testosteroni piikki puskee päälle ja Juno aloittaa meuhkaamisen. Nyt kolme päivää implantinlaiton jälkeen en ole huomannut minkäänlaista kollittelua. Ei kai se perjantain nukutus voi enää nyt maanantaina vaikuttaa??? Juno on hyväntuulinen ja torkkuu siellä täällä..jopa uuninkin päällä :) Huvitusta on herättänyt viimepävinä myös Junon uusi ääni... ääni on pieni ja mariseva. Volyymi on laskenut aivan selvästi tai sitten Junolla ei ole vain ollut mitään sellaista sanottavaa mitä ei puskemisella voisi hoitaa.

Olemme eläneet Ulpun kanssa nyt kolme viikkoa eikä sitä voi käsittää. Ulpusta tuli todella nopeasti yksi täydellinen osa perhettämme.Ulpu on nyt myös ystävystynyt paremmin Paavon kanssa. Kiehnäämien ja leikkiminen on kaverusten kesken lisääntynyt päivä päivältä.
Ei Paavo vielä kuitenkaan yllä aivan Junon tasolle Ulpun sydämessä, vaikka Paavokin sen mielestä tosi kiva on :)





                                         ----------------Haagapalatsi kuittaa.-----------------

 

Pitkäaikainen unelmani täyttyi vihdoin sunnuntaina 26.2, kun Mitha Goobita Yangatin muutti (tai oikeastaan lensi..) Hollannista saakka tänne meille asumaan.

Pian Junon tulon jälkeen tajusin ettei unelmieni värisuora vielä ollutkaan täysi. Ocicat kasvattajien sivuilla törmäsin sattumalta kuviin hopeatäplikkäistä oceista ja hullaannuin täysin. Suomessa kuitenkin valitettavan vähän törmää kyseiseen väriin. Asia muhi pitkään mielessäni ja "uuden veren" tuominen suomen kasvatustyöhön alkoi tuntua tärkeämmältä kuin "ihan-minkä-tahansa" hopea kissan saaminen.

Eksyin ulkomaalaisten kasvattajien sivuille ja siitä se sitten lähti..
Mitha, joka sai muutaman päivän nimipähkäilyn jälkeen sai nimekseen Ulpu, ei ole yksin minun omistuksessani, vaan osa pikkuneidistä kuuluu Northallan kissalaan Tampereelle. Ilman Northallan Ullan apua ei pikkuinen meille olisi ikinä päätynytkään. Kiitos siitä!


Itse en koe olevani kasvattaja, enkä sellaiseksi ehkä ikinä haluakkaan. Olen silti kiinnostunut näistä täplikkäistä ihanuuksista ja haluan kykyni mukaan auttaa kasvatustyössä siihen vihkiytyineitä. Se on helppoa kun on ystäviä joilla on homma hanskassa!

Ulpu saapui meille sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä. Laukussa istunut pikkuneiti murisi kuin manaaja ikään meidän kollipojille. Sähinät loppuivat vasta keskiviikon tietämillä ja nyt melkein viikon yhteiselon jälkeen alkaa kissapoikien ja neidin elämä tasoittua. Juno ei sähissyt eikä murissut pikkuruiselle Ulpulle missään vaiheessa vaan halusi lähinnä tutustua ihan heti pian. Ei ihan sopinut tämä pikkukissalle. Paavo puolestaan hämmentyi niin että ei uskaltanut muutamaan päivään edes kakalla käydä! Onneksi ummetus meni ohi ja nyt Paavo onkin huomannut että Ulpun kanssa leikkiminen onkin TODELLA mukavaa puuhaa. Pahvilaatikot saivat kyytiä aamulla kun hieman yli kaksikiloinen pikkukissa painii kuusikiloisen tonnikeijun kanssa pahvilaatikossa.


Torstaina näky oli jo tälläinen. Ihmiset olivat hetken huolissaan ettei Junoherra vain murskaa painollaan toista, mutta aivan tasaisesti Ulpun kylki nousi ja laski. Juno pesee ja hoitaa Ulpukkaa sellaisella antaumuksella että välillä tulee kyseenalaistaneeksi kollipojan motiivit.


Juno kävi naisissa viikko ennen Ulpun tuloa ja nyt odotellaankin tietoa nisien punoituksesta. Kaunis Terttu daami löytyi Hiutaleen kissalasta. Sielä siis keväänkorvilla tiedossa Junon lapsukaisia :) Kun jonkinmoinen varmuus isäksi tulemisesta on Junolle laitetaan Implantti ettei täpläkavereiden rakkaus etene lisääntymisvaiheeseen ennen aikojaan. Junon on tarkoitus alkaa Ulpulle tulevaisuudessa mieheksi, kunhan aika on kypsä ja sen jälkeen nyytit napsitaan pois.

Meille muutti siis kolmas kissa. Ihana Ulpu Ulpukka joka sanoo iiih! ja rakastaa vessapaperi hylsyjä..koko talon vanha henkilökunta sekä kissa asukit ovat aivan lumoutuneita tästä pienestä tomerasta sipulisissistä!

Aikaa on taas vierähtäny kiitettävästi ja on ilmeisesti aika päivitellä tännekkin kuulumisia ja raportoida menneestä näyttelyreissusta.

Osallistuimme siis tammikuussa pidettyihin Surokin kissanäyttelyihin kumpaisenakin päivänä. Lauantain aamuherätyksestä selvittyäni lähdin Junon kanssa kohti kaapelia. Kissaparka oli lähtiessämme niin unessa että tajusi jotain tapahtuneen vasta kun pääsimme hyytävään pakkasilmaan. Vastalauseita esiteltiin kiitettävästi siihen saakka että hyppäsimme junaan.
Varsinaisissa näytelmissä menikin sitten hyvin. Junoa arvosteli mukava herra jonka mielestä oli hauskaa että Junolla oli niin paljon täpliä. Mutta eihän Ocilla niitä koskaan liikaa voi olla, vai voiko??? Joka tapauksessa setä piti Junosta niin paljon että kaikenlaisien parhauksien jälkeen hän nimesi vielä Juniperin tuomarin parhaaksi joka puolestaan johti paneeliin. Allekirjoittanut kummasteli taputuksia selkään ja onnitteluita kun enhän minä mitään ollut tehnyt. En edes ensin tajunnut mitä tapahtui, ja vaikka minulle asia selitettiinkin en oikein ymmärtänyt. Olihan se hienoa että katti parjäsi, mutta ei se minulle tärkeintä ole. Iloinen olin kuitenkin ja ennenkaikkea Northallan puolesta, sillä heillehän tuollaisista asioista on enemmän iloa kuin meille täällä Haagassa.



Toinen päivä menikin jo melkein rutiinilla hyvässä seurassa :) Junon arvostelu olikin jo hyvissä ajoin ja sertin saatuaan päivän kisat loppuivat siihen. Se kelpasi ihmisseurueelle jotka suuntasivat kahvion puolelle nauttimaan tuopposet sunnuntain kunniaksi. Seuraavaksi meitä on houkuteltu Viroon kevääksi..Saapa nähdä mitä siellä tapahtuisi jos ja kun reissu onnistuisi.

Junolle on myös näillä näkymin tiedossa suttura jos toinenkin. Ensimmäinen  olisi tarkoitus treffata jo tässä kevät talvella ja se toinen..niin sitten joskus vuoden päästä :) Junolle laitetaan nimittäin implantti kaulaan. Laulelut ovat valon lisääntyessä kiihtyneet sellaisiin sfääreihin että me ihmiset sekoamme. On siihen muitakin syitä, mutta ei ihan tohdi niitä tässä vielä ladella.

Pakkasten saavuttua talon kissaväki ei viihdy enään kauheasti maantasolla. Talomme on vanha ja jokaisesta välistä vetää. Varsinkin Juniper kaivautuu peittoihin ja paitojen alle mäkisemään. Syliin tullaan koko ajan pörisemään ja leipomaan. Sillä on kylmä.
Juuri äsken kurkkasin sohvahuovan alle ja tälläinen sieltä löytyi:




Junolla on hurmaava tapa nukkuessaan vetää niskanahka melkein hupuksi pään päälle sekä lurpattaa korvia melkein suoraan sivuilla. Herralla on myös huvittava tapa aloittaa korina-ähinä tai muu tukehtumiselta kuulostava hengitys kun sen nostaa syliin tai hän tulee itse syliin nukkumaan. Sitä on tehty jo pennusta asti, ettei kyseessä liene kuitenkaan mitään vakavaa.

Paavo puolestaan jatkaa söpöilyään. Muutoksia on kuitenkin paksukaisessakin huomattu. Hoikentumisen myötä Paavon elämään on hiipinyt aktiivisuus, joka ei kyllä seuraavista kuvista kauheasti näy. Paavo leikkii todella paljon, yksinään, meidän kanssa sekä tietenkin säpisee Junon kanssa. Myös kesyyntymisessä on otettu askelia eteenpäin. Läheisyyttä haetaan huomattavasti enemmän kuin ennen ja sitä vaaditaan suureen ääneen! Tosin Paavon ääni on mitä on, käytännössä kuristaan ja piipitetään. Iso kissa hennolla äänellä. Se on meidän Paavo <3

Joulukuussakaan Junon häntä ei ollut parantunut. Koko perheen hermot olivat riekaleina kun häntää, kutitti, ihmiset hätistelivät ja kissa ressaantui. Joulukuun loppupuoliskolla nappasin kissan kassiin ja marssimme eläinlääkärille vaatimaan antibiootteja. Kuuri saatiin, vaikkakin lääkäri sanoi ettei häntä hänen mielestään NIIN pahalta näytä..Eihän rasvahäntä lyhytkarvaisilla oikein muuten näykkään kuin karvattomina alueina, ja silloin se on jo paha. Tietenkin pitkäkarvaisemmat lajitoverit näyttävät draamaattisemmilta kun häntä on oikeasti rasvainen ja kaikkea...Onneksi lääkekuuri oli lyhyt ja se alkoi tuottamaan tulosta jo hyvin pian. Toisaalta se sai hetkellisesti masunkin löysälle, mutta vain hetkellisesti. Nyt hännässä kasvaa jo muutamaa (ihan pientä aluetta lukunottamatta) ihan oikeita karvoja! Alla oleva kuva on otettu jo muutamia viikkoja sitten, muutos on ollut huomattava jo tähänkin verrattuna.
Myös kissimirrien reviiriä on laajennettu jälleen oikein urakalla! Kuten kuvioon kuuluu, seinälle/katonrajaan ilmestyi emännän toiveen mukainen lauta yhdistämään kahta kattoon asti yltävää kiipeilypuuta. Materiaali on tavallista kuusilautaa, sekä pinnoitus vanhaa eteisen mattoa. Loppuviimeistelynä maalaus (asennusta seuraavana päivänä) ja vot! Ensimmäinen reissu tehtiin peräkanaa niin kuin veljekset ikään.


Lautaa testailtiin koko ilta, ja varsinkin liikkuva lihapullamme Paavo tuntui jostain syystä repivän uudesta ohituskaistasta valtavat kiksit! Sattuipa ensimmäisenä iltana jo hurjia läheltä piti tilanteista kun tuntumaa otettiin ohitus ja kääntymistilanteissa, tavaran kuljetuksessa sekä kynsimisessa. Juno tyytyi lähinnä juoksemaan huolestuneena maristen villiintyneen Paavon perässä sekä harjoittelemaan äijämäisiä kurkistus asentoja ja sen sellaista:
Lauta maalattuna, siis valmiina. Juno tuntui aina välillä päätyneen laudalle hieman hämillään. Mitä tällä tulisi tehdä? Miksei tämä vie keittiön ruokakaapille saakka??

Tälläinen lappu tuli lauantaina

Juno värin paras kisassa. Kuva: Pekka Savolainen

Sunnuntain arvosteluseteli

Juno kurkkii Tara neidin häkkiin. Kuva: Ulla Haapanen

                                                     Paavoakin alkoi kiinnostamaan...
                                           Lopulta hieman eri näkökannoiltakin. 

Hyllystä on muutaman viikon aikana tullut suosittu tähystyspaikka, mutta jostain syystä Junon meneminen sinne aiheuttaa meissä ihmisissä lähes aina kauheaa huolta...Juno meinaan "mittailee" jatkuvasti suoraa hyppyä maahan tai sivussa olevalle toiselle hyllylle tai tietokonetasolle joka on samaisen hyllyn alaosassa...olikohan tuo sittenkään hyvä idea?

Hieman jännityksellä odotan ensi viikonlopun kissanäyttelyitä Ed-stationilla...Viime syksynä Juno samoissa näyttelyissä nimittäin hurmasi tuomarin tukevalla ulkomuodollaan sekä karseella karvattomalla hännällään.
Ei liene muuta kuin kohtalon ivaa että ensin Juno kehitti aknen jälleen leukaan ja kun saimme sen pois alkoi kuplinta hännässä..
Minä olen kissaparkaa pyykännyt reippaasti joka toinen päivä ja patti hännässä on saatu laskemaan. Tällä hetkellä häntä on vaiheessa jossa näppy kuivuu pois->kutittaa->Juno kirputtaa sitä->karvat on lähteny. Onni onnettomuudessa että "selkeää" kaljua ei näy  ja toivon kovasti että parempaan suuntaan mennään. Muutama karva on kasvanut jo takaisinkin.
No katsotaan mitä tuleman pitää, jos ei muuta niin näyttelyt otetaan kokemuksen kartuttamisena ja Junon pentujen ihailureissuna. Tästä viisastuneena, mikäli näyttelyihin vielä joskus menemme en ilmoita Junoa enään koskaan marraskuun näyttelyihin sillä tähän aikaan on herran talin eritys huipussaan.

Syksy menee muuten omissa uomissaan. Naisihmisellä on päällä kauhean paha hopeakuume ja kissapojat pelleilevät kahdestaan. Harvoin onnistuu peuhua kameralle tallentamaan ja kun onnistuu se näyttää vaaralliselta tappelulta. Sitä se ei kuitenkaan ole.