perjantai 9. maaliskuuta 2012
Kakkaisempi juttu.
12.33 | Lähettänyt
Rapsutin |
Kaksi viikkoa sitten elämä Haagassa mullistui kun lentävä Hollantilainen, eli Ulpu muutti meille ja sekoitti pippurisella luonteellaan koko valtakunnan. Ensimmäinen viikko oli ihmisten osalta pelkkää paimennusta mutta tämä toinen jo aivan jotain muuta.
Ensin kieputeltiin Juniper pikkusormen ympärille. Junon luokse mennään pesulle kuin ihmiset suihkuun, Junon perässä mennään ja Junoa kiusataan. Junon yritykset alistamiselle/päällepyrkimiselle ovat vähentyneet sitä mukaan kun Ulpun itsetunto kasvaa. Eikä ole muuten mikään pieni itsetunto mikä kissan sisältä punkeaa! Junon häntää revitään ja purraan, myös möhkälemäinen kollinpää saa pieneltä neidiltä suuria haleja kynsien ja hampaiden kanssa. Ihmeellisen rauhallinen Juno ei osaa puolustautua tältä hurmurilta laisinkaan. Välillä tuntuu että Juno tekee mitä Ulpu käskee, tyytymättömyys kuuluu lähinnä äkinältä joka voisi ihmiskielellä kuulostaa miehen nöyrtyneeltä "joo-joo" lupaukselta. Juno on mennyttä miestä!
Paavo ottaa edelleen hieman rauhallisemmin, mutta pesuja ja yhteisiä leikkejä viritellään päivittäin. Paavo saattaa olla myös kokonsa puolesta sen verran kömpelömpi, ettei aivan kaikkiin pikkuneidin nukkekotileikkeihin edes taivu. Usein Paavo tarkkailee leikkejä, tekee yllätys keskeytyksen, varastaa shown ja poistuu takaisin tarkkailuasemiinsa.
Paavolla on edelleen pienoisia ongelmia laatikolla käymisen suhteen. Tytön läsnäolo on pistänyt pepun lukkoon eikä kakkaa näy...tällä viikolla ei kertaakaan. Paavo saa märkäruokaa, kalaölyä, ruohoa, riisiä ja puuroa. Kaikkea mahdollista mistä yleensä maha löystyy mutta ei, niin ei! Huomenna haen kissanmallasta ja jos ei kohta mitään tapahdu annostelen ruokaan parafiiniöljyä viho viimeisenä keinona.
Olin aluksi huolissani, mutta nyt huoli on hieman helpottanut. Paavo ei nimittäin vaikuta yhtään kipeältä tai apaattiselta. Se syö, leikkii, kurisee ja on muutenkin ihan kuin vain Paavo olla voi. Pissatkin löytävät laatikoihin mutta ne kiinteät mötkylät ei. Ei se ihan kauhean kipeä voi olla, eihän?
Kääntöpuolena umpeen menneelle mahalle Ulpu avasi omansa tiistaina ensimmäisen jauheliha-aterian tuloksena. Lihaa on maisteltu urakalla ja kaikki on mennyt hyvin kunnes jauhettu liha sai jostain syystä massun sekaisin. Ruokaan on koko asumisen alkutaipaleen ajan lisätty Tehobaktia jonka pitäisi auttaa ruokinnan muutosten sulattamisessa, mutta nyt siitä ei jostain syystä ollut apua. Pikkuinen kissa kipitti vähän väliä laatikolle vatsa aivan löysällä. Me ihmiset pääsimme nauttimaan asiaan kuuluvista hajuista ja äänistä pitkin päivää. Huolestuimme kamalasti kun normaalisti jättiannoksen ruokaa hotkiva pikkutyttö ei koskenutkaan päiväruokaansa. Puheluja kasvattajan suuntaan ja netissä surffailua vaivan hoitoon. Onneksi minulla oli Aptuksen Attapektiä varalla ja sitä sitten ruuttaamaan puolikas tabletti vastustelevaan pikkukissaan.
Ulpu nukkui koko päivän, enkä minä saanut mitään tehtyä. Istuin vieressä huolesta solmussa ja nypin Ulpun niskaa siltä varalta että pikkuinen kuivuisi. Hieman jaksoi kehrätä vastaukseksi, mutta seuraavat 4 tuntia menivät Ulpulta pitkälti unen ja valveen rajamailla. Joskus illalla Ulpu sitten nousi, venytteli ja meni juomaan. Pian iltaruokaakin maisteltiin ihan vähän ja myöhemmin lisää.
Piristyminen tapahtui hitaan alun jälkeen ihmeellisen nopeasti ja pian alkoikin normaali iltasäpinä.
Muutoinkin Ulpu on selvästi siirtynyt kotoutumisen toiseen vaiheeseen, nimittäin tutkimiseen ja uuden opetteluun. Jostain syystä Ulpu on keksinyt samat jekut joita kollipojat tekivät pentuaikoinaan. Jotenkin meistä ihmisistä välillä tuntuu että kollit toimivat lastenvahtivuoroissa samalla opettaen Ulpulle omia juttujaan.
Lopuksi vielä lisätodisteita tämän sydämenvalloittajana poseerauskyvyistä. Ulpu osaa olla kauniisti kameran edessä, jos itse vain niin tahtoo!
Vähän sivuprofiiliakin on ilmeisesti kuvattava
Tunnisteet:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Onpa Ulpu suloinen! Kauniin värinen – en yhtään ihmettele, että oot väriin ihastunut. Hieno! Mulla ei ole kokemusta pikkuisista kissatytöistä, mutta uskon viisaampia ja olen varma, että tytöt on fiksumpia, pojat enemmän tai vähemmän yksioikoisia jörriköitä. Kolli on äkkiä kiedottu pikkuisen tytön tassun ympärille. :D
Meillä muuten Kalle-vainaan ummetukseen auttoi aikanaan kaikkein parhaiten liikunta. Kallella oli ummetusta iän, ylipainon ja munuaisten vajaatoiminnan takia. Kesällä oli helppoa, kun Kake halusi ulkoilla ja liikkui siellä. Talvella jouduin joskus turvautumaan Levolaciin, pahimmillaan Microlax-peräruiskeeseen. :( Mutta sitten, kun aloin lisätä ruokaan psylliumkuitua, ummetukset loppuivat ihan tyystin.
Sairastelevaa, ripuloivaa kissaa on sitten kurja katsella, siinä huoli kalvaa ja puristaa rintaa.
Sitten se, mitä tulin kertomaan: Sulo on nyt punnittu, ja se painaa ihan tasan viisi kiloa! Se on aika paljon 9-kuiselle kakaralle? Jos Juno tietäisi, miten komea Sulosta on tullut (ja miten se vielä komistuukaan!), sietäisi olla ylpeä pojastaan. :)
Terveitä ja hyviä päiviä kaikille kolmelle hurmurille!
Sulo on sitten mennyt Junon ohi! Tänään tuli tarkkaa mittatulosta siitä että Junon paino on tasan 4,9kg. Psylliumkuitua olen harkinnut itsekkin, mutta en tiedä mistä sitä saisin hankittua..Paavon ummetus on hieman helpottanut, käy jo hieman useammin laatikolla ja toivon kovasti että se vielä tuostakin helpottuu.
Sulo on kovasti komea nuorimies, sille olisi varmasti myös morsioita löytynyt :) Kuulin Ullalta että kastraattikerhon kutsunnat olivat kuitenkin tulleet :D
Lähetä kommentti