Aikaa on taas vierähtäny kiitettävästi ja on ilmeisesti aika päivitellä tännekkin kuulumisia ja raportoida menneestä näyttelyreissusta.

Osallistuimme siis tammikuussa pidettyihin Surokin kissanäyttelyihin kumpaisenakin päivänä. Lauantain aamuherätyksestä selvittyäni lähdin Junon kanssa kohti kaapelia. Kissaparka oli lähtiessämme niin unessa että tajusi jotain tapahtuneen vasta kun pääsimme hyytävään pakkasilmaan. Vastalauseita esiteltiin kiitettävästi siihen saakka että hyppäsimme junaan.
Varsinaisissa näytelmissä menikin sitten hyvin. Junoa arvosteli mukava herra jonka mielestä oli hauskaa että Junolla oli niin paljon täpliä. Mutta eihän Ocilla niitä koskaan liikaa voi olla, vai voiko??? Joka tapauksessa setä piti Junosta niin paljon että kaikenlaisien parhauksien jälkeen hän nimesi vielä Juniperin tuomarin parhaaksi joka puolestaan johti paneeliin. Allekirjoittanut kummasteli taputuksia selkään ja onnitteluita kun enhän minä mitään ollut tehnyt. En edes ensin tajunnut mitä tapahtui, ja vaikka minulle asia selitettiinkin en oikein ymmärtänyt. Olihan se hienoa että katti parjäsi, mutta ei se minulle tärkeintä ole. Iloinen olin kuitenkin ja ennenkaikkea Northallan puolesta, sillä heillehän tuollaisista asioista on enemmän iloa kuin meille täällä Haagassa.



Toinen päivä menikin jo melkein rutiinilla hyvässä seurassa :) Junon arvostelu olikin jo hyvissä ajoin ja sertin saatuaan päivän kisat loppuivat siihen. Se kelpasi ihmisseurueelle jotka suuntasivat kahvion puolelle nauttimaan tuopposet sunnuntain kunniaksi. Seuraavaksi meitä on houkuteltu Viroon kevääksi..Saapa nähdä mitä siellä tapahtuisi jos ja kun reissu onnistuisi.

Junolle on myös näillä näkymin tiedossa suttura jos toinenkin. Ensimmäinen  olisi tarkoitus treffata jo tässä kevät talvella ja se toinen..niin sitten joskus vuoden päästä :) Junolle laitetaan nimittäin implantti kaulaan. Laulelut ovat valon lisääntyessä kiihtyneet sellaisiin sfääreihin että me ihmiset sekoamme. On siihen muitakin syitä, mutta ei ihan tohdi niitä tässä vielä ladella.

Pakkasten saavuttua talon kissaväki ei viihdy enään kauheasti maantasolla. Talomme on vanha ja jokaisesta välistä vetää. Varsinkin Juniper kaivautuu peittoihin ja paitojen alle mäkisemään. Syliin tullaan koko ajan pörisemään ja leipomaan. Sillä on kylmä.
Juuri äsken kurkkasin sohvahuovan alle ja tälläinen sieltä löytyi:




Junolla on hurmaava tapa nukkuessaan vetää niskanahka melkein hupuksi pään päälle sekä lurpattaa korvia melkein suoraan sivuilla. Herralla on myös huvittava tapa aloittaa korina-ähinä tai muu tukehtumiselta kuulostava hengitys kun sen nostaa syliin tai hän tulee itse syliin nukkumaan. Sitä on tehty jo pennusta asti, ettei kyseessä liene kuitenkaan mitään vakavaa.

Paavo puolestaan jatkaa söpöilyään. Muutoksia on kuitenkin paksukaisessakin huomattu. Hoikentumisen myötä Paavon elämään on hiipinyt aktiivisuus, joka ei kyllä seuraavista kuvista kauheasti näy. Paavo leikkii todella paljon, yksinään, meidän kanssa sekä tietenkin säpisee Junon kanssa. Myös kesyyntymisessä on otettu askelia eteenpäin. Läheisyyttä haetaan huomattavasti enemmän kuin ennen ja sitä vaaditaan suureen ääneen! Tosin Paavon ääni on mitä on, käytännössä kuristaan ja piipitetään. Iso kissa hennolla äänellä. Se on meidän Paavo <3