Ruokalaarin sisältö



Kävin menneellä viikolla jälleen Murren Murkinasta hakemassa apetta kissoille, ja ajattelinkin nyt kertoa hieman tarkemmin mitä täällä syödään ja ehkä jotain myös siitä miksi olen päätynyt tälläiseen sekametelisoppaan. Ehdoton periaatteeni kissojen ruokinnassa tervellisyyden lisäksi on ekologisuus, jota pyrin pitämään edes jotenkin mukana. Pyrin välttämään metallisia tölkkejä vaikkakin Zooplussan supertarjoukset vaikeuttavat tätä huomattavasti! :) Jos mahdollista luomu/ tai muuten puhtaista raaka-aineista tehdyn ruuan saaminen kissoille ei ole niin vaikeaa kun voisi kuvitella. Tuntuu tärkeälle että tiedän itse mitä kissoilleni syötän.

Kun kissapojat saapuivat luoksemme, aloin etsimään kuumeisesti sitä meille oikeaa ruokintaa. Parvosen nopea "kasvu" eläinkodista tulon jälkeen varmisti ainakin sen että perinteiseen raksubaari ralliin emme ainakaan lähde. Edesmennyt koirani sairastui 13-vuotiaana munuaistautiin ja sain silloin kuulla että osa syynä on saattanut olla perinteisen ruokakaupan teollinen muona. Kissojen kohdalla päätin hyvittää asian universumille ja aloin ottamaan selvää kissojen ruokailusta perinpohjaisesti.
Aika pian useammaltakin foorumilta vinkattiin tutustumaan Maarun Kissankulta sivustoon, joka on vielä tänäkin päivänä koneellani kirjanmerkkinä. Jos huomaan jotain omituista ( kutinaa,outoa karvanlähtöä jne) sivuilta on helppo kurkata mistä vitamiinista saattaa olla pula tms.

 Kuitin mukaan kuvissa pöydällä lojuu herkkusuita varten:
  • Possun palalihaa  500g                                   
  • Broilerin selkärankaa 2Kg
  • Naudan paistilihaa  800g                                                Koko erä tuli maksamaan 40€,
  • Broileria (kokonaisena jauhettua)  500g                         johon lasketaan vielä hyvät satsit       
  • Nautasikajauhelihaa  500g                                                         kuivalihatuotteita!        
  • Broilerin sydäntä  2x500g                                                Tällä mennään sitten taas 4-6 Vko!
  • Broilerin kivipiiraa 2x500g
  • Kalkkunan jauhelihaa 2 levyä
  • Poron lihaluu jauhelihaa 500g
  • Sian sydämiä kokonaisina 2kpl
  • Possun sisäelinseos( haima,maksa,sydän,maha,keuhkot..) 500g

Kuivalihat ovat suosittuja välipaloja joilla on rupesimme korvaamaan päiväruokaa. Samalla siinä on sopivaa ajanvietettä näille herkkusuille. Kuivalihat ovat toistaiseksi suurien possunkieli palojen lisäksi ainoita jotka saavat vietit valloilleen. Ne mutustellaan hitaasti häntää nykien turvallisesti omissa nurkissa kumean murinan
säestyksellä!

Yllä vasemmalla vasikan kieltä, yllä oikealla naudan keuhkoja, alla vasemmalla peuran sydäntä ja alla oikealla kuivattua siikaa ja katkarapua.


Vaikka kissat eivät ole suoranaisesti millään puhtaalla BARF ruokavaliolla,  sanoisin että paremminkin raakaruokintapohjaisella...sillä saavathan he suurimmaksi osaksi ruokansa raakana, tietenkin luisten lihojen kanssa. Teollisia ruokia kissat syövät myös toisinaan, ja on pakkokin. Pelkän lihan mutustelu saa helposti vatsan hieman liiankin kovalle. Tähän oivana ratkaisuna toimii teollinen huttu jossa on usein viljaa joka saa mahan löysälle. Muutaman kerran vuodessa tulee myös tilattua Saksasta tölkki yms lähetys, jolloin tilaan myös niitä ladukkaampia ruokia. Niitä syödään meillä silloin kun lihat eivät ole kerinneet sulamaan, tai kissoilla on hoitajana joku muu kuin isäntäväki. Raksuja meillä syödään vähän, mutta silloin kun niitä on merkki on lähes poikkeuksetta Orijen, Acana tai Power of Nature
Alapuoella kuvassa käyttämämme vitamiinit. Multicat ja kalkkitabletit(jälkimmäisiä tulee annettua ehkä vain 1xkk koska luiden sisällyttäminen ruokavalioon ajaa saman asian..)
Kalaöljy on tällähetkellä lopussa, mutta sitäkin saavat. Kunhan saan tilattua :)

Viikottaiseen ruokaan kuuluvat usein myös keitetyt kananmunat(katkaravuilla), ja keitetty ahven (joka ei tosin mene hienohelma Junolle kuin raksujen kanssa). Parvosen makumieltymykset on huomattavasti laajemmat, sillä katti kyttää pöydän alla ihmisten syödessä ja napsii huimalla nopeudella kaikki lattialle tippuneet salaatit, kurkut, leivänpalat yms parempiin suihin. Meillä on ekologinen robotti-imuri keittiössä!
Tavoitteena on varioida mahdollisimman paljon, en halua missään tapauksessa että katit alkavat nirsoilemaan ruokien kanssa, eivätkä pääse aivan holtittomasti lihomaan.
Täällä vallitsee myös sikäli rankka kuri että mikäli ruoka ei jostain syystä maistu, se otetaan pois ja tarjotaan esim.10 min myöhemmin, jos ei silloinkaan maistu saa ruokailu jäädä sillä kertaa väliin. Muonat eivät siis kauaa lattialla lämpene. Pojat ovat hienosti oppineet "kuka eka valmis"-periaatteen.



Unelmissa olisi joskus se ihan "oma" talo johon saisi vielä suuren arkkupakastimen!!
Meidän pakastimessa on vain kolme hyllyä joista kaksi on uhrattu kissojen lihoille.


Possun kielet ja osa ruokavalioon kuuluvista possun sydämistä tulee haettua tarpeen mukaan lähikaupasta. Hinta on lähes yhtä halpa, eikä pakastinta tarvitse tukottaa kertaheitolla.





Lihojen rasiaan saattaminen on kissoille kuin jouluaatto. Koska sulatan lihat hyhmäisiksi pesuvadissa vessassa, on kuorolaulu kauneimmillaan aromien vallatessa hengitysilmaa (ei me ihmiset sitä haisteta..). Junon bravuurina on salaa vessaan meneminen ja jonkun 500g pusseista valitseminen. Kun pussi on valkattu se napataan hampaisiin ja tuodaan YLPEÄNÄ pää pystyssä vauhdilla vessasta näytille: "katso! Metsästi poron!!". Myös varsinaista leikkausta seurataan hartaudella sillä operaation jälkeen katit saavat nuoltavaksi aina leikkuulaudan (kyllä siihen muutama pala lihaakin aina jää <3).

Tunnisteet

Lukijat